Yritys

Omni Partners syntyi halusta rakentaa suomalaiselle verkkokaupalle onnistumisen mahdollisuuksia kovassa kansainvälisessä puristuksessa. Tavoitteenamme on pelastaa suomalainen verkkokauppa, ei enempää eikä vähempää. Mukana on myös hippunen turhautumista digitaalisen liiketoiminnan kentällä vallitsevaan kulttuuriin.

Merkittävin vahvuutemme ovat ihmiset

Omnilaiset ovat erittäin pitkällä kokemuksella varustettuja ammattilaisia, joiden ansiosta yrityksessä on laaja-alaista osaamista kaikilta verkkokaupan ja digitaalisen markkinoinnin osa-alueilta. Näin Omni voi tarjota asiakkailleen palvelupaketin, jollaista ei saa Suomesta mistään muualta yhdestä toimistosta.

Omnin omistajat ja henkilöstö ovat työskennelleet asiakkaan puolella, rakentaneet ja myyneet yrityksiä sekä olleet erilaisten sähköisen kaupan ja sähköisen mainonnan yritysten leivissä. Yrityksen omistajat ovat Petteri Erkintalo, Niklas Lahti ja Rite Ventures. Omistajat ovat yhdessä ja erikseen olleet mukana monissa suomalaisen sähköisen kaupan suurimmista menestystarinoista Verkkokauppa.comista Klikki.comiin.

Omnilaiset kehittävät osaamistaan jatkuvasti. Kaikkia työntekijöitä yhdistääkin jatkuva palo oppimiseen.

Tärkeintä on tuloslähtöisyys

Autamme asiakkaitamme ansaitsemaan enemmän euroja digitaalisista kanavistaan. Piste. Kuuntelemme asiakasta, paneudumme asiakkaan liiketoimintaan ja tarjoamme ainoastaan ratkaisuja, joita asiakas oikeasti tarvitsee. Tyypillisesti emme laskuta tunneista, vaan tuloksista.

Kun tämä dataan ja faktoihin nojautuva ratkaisukeskeisyys vielä yhdistetään omnilaisten tuoreisiin ideoihin ja ajoittain hulluuden rajamailla häilyvään luovuuteen, on työn korkea laatu taattu.

Strict no-bullshit attitude

Omni Partners syntyi osittain turhautumisesta alalla vallitsevaan kulttuuriin, jossa digitaalisen maailman yksinkertaisista asioista tehdään aivan turhaan vaikeaselkoisia.

Emme mystifioi tai kaunistele asioita, vaan kerromme suoraan ja selkeällä suomen kielellä, miten ne ovat. Jaamme kaiken tiedon avoimesti kaikkien saataville sekä asiakassuhteissamme että verkkosivuillamme.

Faktat

  • Perustettu 2014
  • 50+ työntekijää
  • 2016 myyntikate yli 3,5 MEUR
  • 80+ asiakasta
  • Kannattava

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä, olemme täällä sinua varten!